Verojen suoritus Espanjassa – mitä voi tehdä, kun eräpäivänä ei ole riittävästi varoja tilillä?

Veronkorotus seurauksena yhdenkin päivän myöhästymisestä

Espanjassa on tärkeää saada verot maksetuiksi eräpäivään mennessä. Tavanomaisesti verot maksetaan Espanjassa sitten, että ne peritään automaattisesti verovelvollisen verohallinnolle ilmoittamalta espanjalaiselta pankkitililtä. On tärkeää huolehtia siitä, että kyseisellä pankkitilillä on eräpäivänä riittävä määrä varoja. Näin siksi, että jo yhden päivän myöhästymisestä verohallinto määrää veronkorotuksen (recargo), joka on peräti 5 prosenttia maksettavan veron määrästä. Korkoseuraamukset lasketaan vielä erikseen.

Maksuaikahakemus on monissa tilanteissa hyödyllinen

Jos verovelvollinen tietää olevan mahdollista, ettei eräpäivänä tilillä olekaan verojen suoritukseen tarvittavia varoja, eikä hän saa sille ajoissa edes siirrettyä riittävästi rahaa, hänen kannattaa tehdä maksuaikaa koskeva hakemus verohallinnolle. Sähköinen hakemus on toimitettava viimeistään veronmaksun eräpäivänä. Jos hakemus hyväksytään, maksuaikaa saa yleensä kahdeksi vuodeksi siten, että verovelka peritään verovelvollisen tililtä kuukausierinä. (Verovelvollisen on tärkeää huolehtia, että kunakin eräpäivänä varoja on riittävästi kyseisen kuukausierän maksamiseksi.) Kuukausierään lisätään korkoseuraamukset. Vuonna 2024 korkoprosentti on 4,0625.

Jos maksuaikahakemus hylätään, verovelvollisen tulee pyrkiä maksamaan koko verovelka mahdollisimman pian. Veronkorotuksen määrä nimittäin vähintään kaksinkertaistuu, jos verohallinto ehtii käynnistää asiassa perintää koskevan hallinnollisen prosessin nimeltään providencia de apremio.

Jos on vaarassa, ettei ehdi saamaan tarvittavia varoja suorasiirron kohteena olevalle pankkitilille ajoissa, maksuaikahakemus kannattaa veronkorotuksen välttämiseksi tehdä, vaikka pystyisikin pian eräpäivän jälkeen maksamaan veron kokonaisuudessaan. Maksuaikahakemuksen laadinta viimeistään eräpäivänä saattaa nimittäin estää veronkorotuksen määräämisen, vaikka hakemus tulisikin hylätyksi. Esimerkiksi Andalucian TEAR-valitusaste (el Tribunal Económico-Administrativo Regional de Andalucía) katsoi eräässä ratkaisussaan, että koska maksuaikahakemus oli tehty eräpäivänä ja vero vastaavasti suoritettu heti seuraavana päivänä, maksu oli tehty ajoissa siitäkin huolimatta, vaikka kyseiseen tapaukseen maksuajan myöntäminen suoraan lain nojalla ei ollut edes mahdollista.